Ternimaito on harvinaista herkkua, jota saan silloin tällöin rakkaan tätini maatilalta. Ternimaito on lehmän ensimaitoa, joka sisältää siis runsaasti vitamiineja, hivenaineita, vasta-aineita ja kasvutekijöitä. Näiden aineiden rakenne kuitenkin tuhoutuu ternimaidosta kuumennuksen myötä (jäljelle jää vain proteiini), joten parhaiten ternimaito kävisikin kylmiin ruokiin. Ternimaito säilyy parhaiten pakastettuna. Ternimaidon sulattamiseen kannattaa varata tovi, sen jälkeen sitä voi käyttää melkein mihin vaan. Olen kokeillut ternimaitoa mm. oman jäätelön tekemiseen, pakkukakkuihin ja tietenkin pannareihin ja uunijuustoon.
Ternimaito Pancakes
3-4 dl lettu tai vehnäjauhoja
1 rkl (reilu) leivinjauhetta
2 rkl fariinisokeria
1 rkl intiaani tai tavallista sokeria
1 tl suolaa
100 g voita
3 dl ternimaitoa
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi ja ternimaito (huom! ternimaidon voi korvata luomu täysmaidolla ja parilla kananmunalla). Lisään voi myös heittää kourallisen tuoreita mustikoita.
Paista voissa pannulla.
Herkuttele baanaanin, itse tehtyjen hillojen,
sekä Luomu reilun kaupan siirapilla.