Inspiroivia hetkiä toivottaen, Heidi

Oliko ensin muna vai kana? Tässä tapauksessa se oli muna, koska lähdin rakentamaan tätä blogia raaka-aine tarinoista. Jokainen minun silmissäni erityisen aseman saanut raaka-aine esitellään omana aiheenaan ja niiden takaa löytyy suosikki ruokaohjeitani. Minusta kuva on myös puoliruokaa, joten noudatan omaa näkemystäni myös ruokakuvissa. Toivon, että löydät itsellesi jotain hyvää ja inspiroivaa tästä blogista!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kurpitsa

Kurpitsan kasvattaja saa odottaa pitkälle syksyyn, jopa alkutalveen, kunnes pääsee maistelemaan kasvukauden tuotoksiaan. 

Tämän vuoden kurpitsan kasvatus ei lähtenyt minusta itsestäni, vaan 5-vuotiaasta tyttärestäni. Kuulemma Halloween-kurpitsat oli pakko saada! Niinpä hän itse istutti siemenet kasvihuoneeseen rikki menneeseen muoviseen lasten uima-altaaseen, johon kävin kaupasta hakemassa muutaman säkin multaa.

Kurpitsojen kasvattaminen siemenistä asti on antoisaa, koska ne kasvavat kesällä ihan silmissä! Pitää vaan muistaa ahkera päivittäinen kastelu, mutta heti kun taimet alkavat kasvaa liiaksi ulos kasvualustastaan, ne voi laittaa kasvamaan avomaalle


Tähän asti parhain paikka kurpitsoille on ollut avokomposti. Sen jälkeen kun ne sinne istuttaa, niiden kastelusta tai lannoittamisesta ei tarvitse huolehtia. Ne kyllä valtaavat omin avuin koko kompostin! 

Kävin ottamassa pari kuvaa elokuussa kauniista kurpitsan kukista (kuva yllä). Nyt syyskuussa kävin uudestaan katsomassa, miten kurpitsat voivat ja kukkia oli tullut lisää ja osa kurpitsoista oli kasvanut, mutta olivat vielä aika pieniä. Päätinkin ottaa pienempiä kukkia syötäksi, koska tähän aikaan ne eivät enää ehdi kasvaa. Joten ehkäpä ensi vuonna kannattaa aloittaa kurpitsan kasvatus hieman aiemmin, vaikka kylmällä kesällä lienee myös tähän vaikutusta.

Paistetut kurpitsankukat olivat oikein aromaattisia! Kaipasivat tosin vierelleen jotain vahvan makuista lihaa, kuten lammasta, poroa tai riistaa. 


Paistetut kurpitsan kukat
Öljyä
Valkosipulia
Yrttisuolaa
Mustapippuria
Kurpitsankukkia

Kuori ja pilko valkosipulin kynsiä. Laita runsaasti öljyä kuumentumaan pannulle ja heitä valkosipulit sekaan. Laske lämpötilaa ja lisää mausteet. Asettele kurpitsankukat pannulle ja pyörittele niitä muutaman kerran hellästi paistaessasi niitä. Ota kurpitsan kukat pois pannnulta heti kun niiden päät alkavat pehmetä. Nauti!